Pesäpalloliiton Pesisliikkarin logo

Pesäpallon pesisliikkari – Visuaalinen ilme

Asiakas

Kunnariketun pesisliikkari on Pesäpalloliiton liikuntaleikkikoulun konsepti, jonka tavoitteena on liikuttaa 3-6-vuotiaita kannustaen lapsia aktiivisuuteen. Pesisliikkarissa lapset oppivat motorisia perustaitoja sekä pesäpallon alkeita ikäryhmälle sopivien leikkien ja ilon kautta. Monipuolisen liikunnan lisäksi lapset opettelevat pesisliikkarissa ryhmässä toimimista sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Tavoitteena on, että Kunnariketun pesisliikkari -konsepti on toteutettavissa kaikissa Pesäpalloliiton jäsenseuroissa pesisliikkarille suunniteltujen materiaalien avulla.

Työn kuvaus

Uudistetussa pesisliikkarin logossa ja visuaalisessa ilmeessä seikkailee Pesäpalloliiton oma maskotti Kunnarikettu, joka kannustaa ja neuvoo lapsia liikkumaan monipuolisten tehtävien kautta. Tehtävät on jaoteltu kategorioittain omiksi ryhmikseen ja jokaisella tehtäväryhmälle on kuvitettu oma Kunnarikettu tehtäväkortin kanteen. Kunnariketun tehtävät kannustavat liikkumaan myös liikkarin ulkopuolella lasten läheisten kanssa.

Pesäpalloliiton maskotti Kunnarikettu haluttiin vahvasti mukaan pesisliikkarin ilmeeseen, joten se esiintyy niin logossa kuin kaikissa pesisliikkarin materiaaleissa pesäpalloon liittyvien kuvitusten myötä. Kuvitukset neuvovat lapsille oikeaoppisia pesäpallossa käytettäviä taitoja, sekä sosiaalisia ja motorisia taitoja. Kuvitimme sarjan Kunnarikettuja erilaisissa tilanteissa, jotka toimivat niin yksittäisinä kuvituksina, esimerkiksi tehtäväkorteissa, kuin kuvituskokonaisuuksina läpi pesisliikkarin materiaalien. Suunnittelussa otettiin huomioon Pesäpalloliiton sininen värimaailma.

Toteutukset

Ensimmäisenä Pesisliikkarille suunniteltiin logo, jonka mukaan lähdettiin suunnittelemaan lisää hahmokuvituksia. Kuvitusprosessi alkaa luonnostelusta ja etenee puhtaaksipiirron ja värityksen kautta lopulta viimeistellyksi vektorikuvitukseksi, joka on käytettävissä kaiken kokoisissa materiaaleissa pienestä flyerista isoon banderolliin. 

Suurin osa kuvituksista esiintyy Kunnariketun tehtäväkorteissa, jotka on jaoteltu eri värisiin ja eri kuvituksia sisältäviin kategorioihin helppokäyttöisyyden lisäämiseksi. Pesäpallon alkeisiin liittyvissä harjoitteissa kunnarikettu on kuvitettuna erilaisissa pelitilanteissa kypärä päässä ja pesäpalloa tukevissa sekä tunnetaitoja käsittelevissä korteissa kunnarikettu on ilman kypärää osoittaen kehonkielellä ja ilmeellään kortissa käsiteltyä tunnetta. 

Muita Kunnariketun pesisliikkarille toteutettuja materiaaleja ovat muun muassa kunnariketun tehtävävihko sekä tapahtumissa tarvittavien kalusteiden pintamateriaalien ja lippujen aineistot.

Pesisliikkari hahmokuvitukset
Pesisliikkari hahmokuvituksia
Pesisliikkarin kortit
Pesisliikkarin yksittäinen kortti
Pesisliikkarin korttipakka

Piditkö näkemästäsi?

Tarvitsetko ehkä jotain samanlaista yrityksellesi tai palvelullesi? Lähetä meille yhteydenotto- tai tarjouspyyntö oheisella lomakkeella, tai ole meihin suoraan yhteydessä.

Ota yhteyttä - Anssi Muurimäki

Anssi Muurimäki

anssi(a)creativeday.fi
+358 400 796 229

Jätä yhteydenottopyyntö.

    Lisää työnäytteitä

    MBH Breweries

    MBH Breweries
    Brändi-ilme

    Sävelten arkkitehtuuria
    Visuaalinen ilme

    Fressis.fi - Älä ole koekaniini

    Fressis.fi
    Tekoäly-avusteinen kampanjatoteutus

    Vantaa - Yhteinen koulu -hanke

    Vantaan kaupunki
    Yhteinen koulu -hanke

    Kokemustoimintaverkoston brändi-uudistus

    Kokemustoimintaverkosto
    Brändiuudistus

    OP Ylä-Uusimaa
    Lanseerauskampanja

    CAP-Autokoulu
    Brändi-ilmeen uudistus

    CaTe Nordic Beauty

    Cate Nordic Beauty
    Brändi-identiteetti ja visuaalinen ilme

    Metsähallitus
    Älä narraa -kalastonhoitokampanja

    Perfetta

    Kotipizzan Perfetta.fi
    Ilme- ja sivustouudistus

    Syöpäjärjestöt
    Visuaalisen viestinnän konsepti

    Bun2Bun
    Brändi-ilmeen uudistus

    Erillisverkot vastuullisuusraportti

    Erillisverkot
    Vuosikertomus ja vastuullisuusraportti

    Kotiasemasi vantaalla valokuvanäyttely

    Vantaan kaupunki
    Kotiasemasi Vantaalla valokuvanäyttely

    Pinni.fi
    Sivustouudistus

    Chalupa
    Brändi-ilmeen uudistus

    Suomen osakeliitto

    Suomen osakesäästäjät
    Brändi-ilmeen uudistus

    Allbrands.fi
    Verkkokaupan suunnittelu ja toteutus