Tunnistatko tilanteen: Yritys on voinut kasvaa, toiminta kehittyä, palvelut muuttua tai kohderyhmä tarkentua, mutta brändi kertoo edelleen tarinaa menneestä.
Jos brändi kertoo edelleen siitä, mitä yritys oli viisi vuotta sitten, se voi alkaa jarruttaa sitä, mitä yritys haluaa olla seuraavaksi.
Brändiuudistuksessa selvitämme mikä toimii, mikä ei ja mitä pitää uudistaa, jotta brändi tukee liiketoimintaa myös tulevaisuudessa.
Varmistamme ensimmäisenä, että brändin strategia vastaa nykyistä todellisuuttanne ja tulevaa suuntaa.
Yhtenäinen tapa kommunikoida ja viestiä helpottaa niin myyntiä, markkinointia kuin henkilökohtaista vuorovaikutusta.
Brändin näkyvin osa-alue, jonka viimeistelemme aina persoonalliseksi, kilpailukentässä erottuvaksi ja aikaa ja käyttöä kestäväksi.
Selkeä ohjeisto ja laadukkaat tuotannot mahdollistavat henkilöstölle brändin tehokkaan käyttöönoton.
Brändiä tai sen uudistuksen tarvetta on perinteisesti ollut vaikea perustella, koska sen hyötyä on haastavaa mitata taloudellisesti.
On tärkeää muistaa, että hyvä brändiuudistus ei tee yrityksestä vain paremman näköistä.
Se helpottaa asiakkaan valintaa, tekee yrityksestä tunnistettavamman ja antaa markkinoinnille sekä myynnille yhteisen suunnan.
Brändityöhön käytetty raha ei siis mene vain logoon tai visuaaliseen ilmeeseen. Se rakentaa perustaa, jota hyödynnetään verkkosivuilla, myynnissä, rekrytoinnissa, markkinoinnissa ja jokaisessa tulevassa kampanjassa.
Jos vielä arvioit uudistuksen tarvetta tai mitä teidän kannattaisi tehdä, älä epäröi olla yhteydessä tai pyytää tarjousta. Se käy helpoimmin oheisella lomakkeella ja palaamme sinulle parhaimmillaan vielä saman vuorokauden sisällä.
mikko@creativeday.fi
+358 40 557 4961